Ensimmäiset kaverisynttärit - hupia vai hulluutta?

Viime viikonloppuna vietimme Iiriksen viisivuotissynttäreitä. Ne olivat ensimmäiset varsinaiset kaverisynttärit, sillä viime vuonna juhlimme omalla porukalla Berliinissä ja sitä ennen juhlakalu itse ei vielä osannut juhlia sen kummemmin vaatia. Tämä uusi tilanne aiheutti luonnollisesti stressiä, eikä sitä vähentänyt yhtään se, että olin juhlia edeltävän viikon sairaana. Tai no, oikeastaan se kyllä saattoi tehdä monta asiaa helpommaksi, sillä aikaa ja voimia turhaan säätämiseen ei ollut. Tarjoilujen omatekoisuusprosentti pysyi siitä syystä myös matalana.

Tässä parhaimmat vinkit ja huomiot kaverisynttärihässäkästä:

• Vieraiden lukumäärä aiheutti ennakkoon pohdintaa. Iirikseltä kysyttäessä hän halusi kutsua joko koko päiväkodin tai vaihtoehtoisesti koko päiväkodin ja viisikymmentä rakkainta mielikuvitushahmoa. Faceboook-gallupin perusteella päädyimme lopulta päiväkotikavereiden osalta vieras per täytettävä ikävuosi -menetelmään. Ja se toimi hyvin. Päiväkotikavereita tuli lopulta juhliin kolme, mutta se oli ihan riittävä määrä.
• Ohjelmaa me emme juhliin kehittäneet. Onginta on kuulema suosittua ja se meidänkin piti järjestää, mutta sairastelun vuoksi eivät voimat riittäneet siihenkään. Eikä se haitannut yhtään. Neljä viisivuotiasta osasi kyllä ihan hyvin viihdyttää itseään ja leikkimisen lisäksi se mm. pelasivat Kimbleä.
• Tarjoilut, kuten sanoin, olivat simppelit. Suosituimpia olivat Lidlin pakastetut minikokoiset berliininmunkit, prinsessakeksit, popcornit ja kurkkutikut. Kakkua nykylapset eivät kuulema syö, mutta nämä kyllä söivät, jokainen suunnilleen yhden palan. Mehua kului myös ja karkkien puuttumista kukaan ei edes huomannut. Turhimmat tarjottavat olivat leipomani kinkkuhyrrät, mutta ne toimivat keskustelunherättäjänä siitä, että on kasvissyöjiä ja sekasyöjiä (ja lihansyöjiä, kuten Iiris ilmoitti olevansa) ja että toiset eivät syö porsaanlihaa. Kakun leivoin itse tällä Kinuskikissan sateenkaarikakun ohjeella. Suosittelen, lopputulos on helppo mutta näyttävä.
• Juhlien keston olimme määritelleet etukäteen kutsukortissa. Kaksi tuntia oli oikein hyvä aika juhlille, vaikka todellisuudessa ne venyivät tunnin verran. Onnistuimme nimittäin houkuttelemaan kaikki pikkujuhlijoiden hakijatkin kahvipöytään. Sillä varmistimme sen, että tarjoiluja ei jäänyt liikaa yli.
• Lahjoja emme varsinaisesti toivoneet ja jo kutsussa mainittiin, että lahjaksi riittää läsnäolo. Sillä halusimme varmistaa sen, ettei kukaan jää pois ainakaan siitä syystä, ettei lahjaa ole varaa hankkia. Toki taka-ajatuksena oli myös se, ettei tavaraa tulisi kauheasti lisää.
• Aikuisia juhlissa kannattaa olla paikalla useampi. Meillä mummo ja pappa katsoivat Viola-vauvan perään, joten saimme puolison kanssa keskittyä viisivuotiaiden kestitsemiseen. Kutsukorttiin en hoksannut laittaa mainintaa siitä, että vanhemman saa ottaa juhliin mukaan, mutta se on yksi tapa lisätä aikuisten silmien ja käsien määrää.
• Juhlatilan koristelut taitavat olla enemmänkin aikuisia varten. Meillä oli vähän ilmapalloja ja sateenkaariväriteemaan sopiva viirinauha, niissä oli ihan tarpeeksi.
• Läksiäislahjoja en ollut aikonut jakaa pienille vieraille, mutta yhden vieraan alettua hiukan kysellä sellaisen perään, keksi puoliso kaivaa vaatehuoneesta kesällä toisia juhlia varten ostetut, silloin käyttämättä jääneet saippuakuplapullot. Marraskuu ei liene suurinta saippuakuplasesonkia mutta kyllä pullot tuntuivat kelpaavan.

Tällä tavalla me saimme ensimmäiset kaverisynttärit vedettyä läpi ihan kunnialla. Valokuvia en koko hötäkässä muistanut juuri ottaa, mutta tulipa nyt edes muutama räpsy, joista näkee keitä juhlissa kävi. Tiivistetysti vinkkini lastenjuhlien järjestäjälle on tämä:

Mene siitä mistä aita on matalin, se riittää kyllä.