Siirry pääsisältöön

Tekstit

Uusinta uutta

Pääsiäisperinteitä ja opiskeluhulluutta

Pääsiäinen ei ole mennyt ihan niin kuin suunnittelin. Aioin lukea ehkä pari kirjaa, syödä hyvin, käydä katsomassa pääsiäiskokkoa, ommella jotakin. Olla ja lötköttää. Sitten törmäsin lankalauantaina yhteen koulutukseen, jonka hakuaika päättyy tulevana tiistaina ja johon täytyy kirjoittaa ennakkotehtävä. Hupsistakeikkaa. Sepä laittoikin asiat toiseen järjestykseen. On nimittäin kohta kolme vuotta siitä, kun olen joutunut eroon viimeisimmästä opiskelupaikastani. Vieroitusoireet alkavat olla aikamoiset, sillä olen liki nelikymmenvuotisen elämäni aikana opiskellut tahi ollut kirjoilla oppilaitoksessa suurin piirtein 26 vuotta. Että johan sitä olisi aikakin taas opiskella jotain! Onneksi ennakkotehtävä on jo jonkinlaisella mallilla ja aikaakin on vielä pari vuorokautta. On tässä siis ehditty pääsiäistäkin viettää. Pääsiäiskokko jäi tosin väliin, sillä Iiris ei tahtonut sinne lähteä. Perheemme pääsiäisperinteisiin on kuulunut nyhtöpossun tekeminen ja tänä vuonna se tehtiin vähän iso...

Viimeisimmät blogitekstit

Töissä voi olla kivaa

Luovuuden lannoittamista

Havaintoja hinnoittelusta

Ensimmäiset kaverisynttärit - hupia vai hulluutta?